Lampaamme olivat olleet paksuissa villoissaan jo reilun vuoden, joten olikin jo aika saada paikalle keritsijä. Kylläpä olikin paksut villat vanhemmille uuhille kertyneet, kuten kuvista saattaa nähdä.
Keritsijä, nuori mies saapui tilalle maanantaina 9.5., ja hän aloitti villojen kerinnän lammas kerrallaan.
Homma näytti varsin sujuvalta, mies osasi käsitellä lampaita hyvin ja käännellä niitä eri puolille, että sai villat kerittyä lähes yhtenä levynä. Ja että lampaat pysyivät rauhallisina eivätkä rimpuilleet pahasti.
Minun tehtäväksi jäi lähinnä aina seuraavan lampaan noutaminen karsinasta käsittelyyn.
Mies oli käynyt pari kertaa kerintäkurssilla saamassa käytännön oppia. Kerintöjä hänellä oli takanaan suunnilleen toista tuhatta. Hän sanoi, että kokeneeksi keritsijäksi kuulemma lasketaan yli 10 000:n lampaan kerintäsuorituksen tehnyt, aika huikeata.
Alkuun homma sujui jouheasti, mutta koska villoja oli kaikilla varsin paksusti, kesti yhdentoista uuhen kerintä hieman vajaat neljä tuntia.
Jännä homma oli se, kun emouuhet olivat erillisissä karsinoissaan karitsoidensa kanssa, niin aina, kun emon otti käsittelyyn, alkoi kyseisen emon karitsoilla sellainen itkeminen emon perään. Karsinat ovat oikeastaan hevostallin pilttuita ja seinät niin korkeat, ettei niistä nähnyt käytävälle kerintäpaikalle.
Ja kun emo laitettiin takaisin karsinaan, niin karitsat olivat alkuun epäluuloisen näköisiä, että kukas se tuo on, kun emot näyttivät todella erilaisilta kerinnän jälkeen. Osa karitsoista meinasi jopa alkuun pelätä omaa emoaan, ennenkuin äänestä ja hajusta todennäköisesti tunnistivat oman emonsa.
Taas tuli opittua uutta asiaa, ihan mielenkiintoista.
Ite olen joutunut kokeilemaan, mutta jätin mielelläni kerinnän ammattilaisille :D
VastaaPoistaNythän sitä olisi itsellekin saumaa työllistää osa-aikaisesti itsensä opettelemalla keritsemään. Juurikin on uutisoitu, että osaavista keritsijöistä on Suomessa huutava pula.
VastaaPoista