Pässin teurastus

VAROITUS

Tämänkertainen blogi sisältää osittain sellaista kuvamateriaalia, joka saattaa olla sopimatonta herkemmille ihmisille.

Kyseessä on tilalla tehty lampaan teurastus, mikä ennenvanhaan oli ihan normaalia maatilan elämää. Toki sitä on paikoin vieläkin, miksi ei siis täälläkin.

Sikäli kun minä teurastuksesta mitään teidän, niin vakuutan, että pässille ei tuotettu minkäänlaista tuskaa teurastuksen yhteydessä, vaan homma hoitui rauhallisesti, kivuttomasti ja ammattitaidolla.

"Aikansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin!"

Näin sanoo vanha suomalainen sananlasku. Tuohon sanontaan näyttää löytyvän erilaisiakin versioita netistä, mutta tässä blogissa se tarkoittaa juurikin sitä, että oli aika karsia katrasta ja aloittaa homma isosta pässistä.

Olimme vuokraisännän kanssa päättäneet teurastaa lampaan ja saada siitä lihat omaan käyttöön. Valikoimme ison pässin, koska sen kanssa alkoi olemaan hieman ongelmia. Kyseinen pässihän pökki minulle jo viime syksynä, muutama kuukausi sitten, talikon piikin sääreen (blogi Pässin pökkimä, marraskuu 2015)
Nyt tämä pässi oli jo pari kertaa ruokinnan yhteydessä pukannut raollaan olevan karsinan oven voimalla auki ja löytänyt itsensä käytävältä. Toisella kertaa oven takana oli toiseksi vanhin poikani, ja ovihan törmäsi vauhdilla silmäkulmaan, kolmen sentin haava ja terveyskeskukseen liimauttamaan haava umpeen.
Kuvassa pässi pari tuntia ennen teurastusta.

Teurastaja tuli tämän viikon tiistaina, 19.1., ennen puolta päivää. Olimme isännän kanssa aamulla siivonneet navetalle paikan lihan paloittelua varten.

Aloitimme homman ennenkuin isäntä tuli paikalle. Ikävinä ihmisinä houkuttelimme pässin leipäpalalla karsinan oviaukkoon ja teurastaja päästi pässin hengestään kertalaukausella. Raahasimme pässin käytävälle, ja teurastaja laski veret pois. Siirsimme ruhon paloittelupaikalle ja nostimme takajaloista kinteriin eli nylkypuuhun, tai kinnerpuuhun, mitä sanontaa nyt sitten käytetäänkään.

Sitten teurastaja aloitti nahan nylkemisen. Näki, että hänellä on kokemusta hommasta, kyllä kävi näppärästi.
Samalla jutustellessaan kaikenlaisia tarinoita hän mainitsi olleensa hirvimetsällä Keski-Suomessa. Kyselin vähän tarkemmin, ja osoittautui, että hänhän on ollut jo yli 30 vuotta samassa hirviporukassa enoni kanssa. Kylläpä maailma on pieni!
Kuvassa oikealla nahka nyljettynä ja nipussa. Ei siitä olisi voinut juuri mitään taljaa jatkokäsitellä. Luin jostain, että lammas pitäisi n. 3 kuukautta ennen teurastusta keritä, jos haluaisi nahan muokata taljaksi. Tuo oli kuitenkin yli vuoden kasvanut ja takkuinen kuin mikä.

Lihan paloittelu näytti sujuvan helponnäköisesti. Olihan teurastajalla muun muassa useiden satojen hirvien paloittelukokemusta enoni hirviporukassa vuosikymmenten saatossa.
Vuorkaisäntäkin tuli paikalle, toi tullessaan pari muovilaatikkkoa, mihin jaoimme lihat tasapuolisesti. Tosin meidän perheessä ei olla innostuneita sisäelimien käytöstä ruoka-aineina, joten laitoin ne vuokraisännän laatikkoon. Ehkä pitäisi opetella niitäkin käyttämään.

Koko hommaan meni aikaa reilut pari tuntia. Teurastaja lähti pois ja minä jäin siivoamaan paikat kuntoon. Lihalaatikot  vein entiseen maitokeittiöön, missä on muutama aste lämmintä. Siellä ne saavat nyt viikon pari mureutua, ennenkuin jatkojalostamme ne annospaloiksi ja mitkä käyttöön ja mitkä pakastimeen myöhemmin syötäväksi.

Todellista lähiruokaa.

Paukkupakkasten haitat ja haitat, etuja, onko niitä?

Rati riti ralla, tuli talvihalla.
Puhui metsät puhtahiksi, jäät ja järvet kantaviksi.
Rati riti ralla, kiitoksia halla.


Tai no, kiitoksia ja kiitoksia.
Pakkanen kipusi loppiaisviikolla torstaina -29 asteen lukemaan ja alkoi tapahtua.
Perjantaiaamuna en saanut hanasta kuin kylmää vettä, lämmin vesi näytti hyytyneen.

Talossahan on lämminvesivaraaja asennettu toisen kylmän kuistin komeroon, missä kyllä on lämminvesikiertoinen patteri pitämässä komeroa lämpimänä.

Soitto isännälle, ja hän heti kyselemään, että onhan se komeron patteri lämmin. Menin kokeilemaan, ei ollut. Siinä oli jostain syystä mennyt säätimen kara pohjaan ja kierto lakannut. Näinpä patterissa oleva vesi oli jäätynyt ja komerossakin ilma pakkasen puolella. Samoin lämminvesivaraajasta lähtevä vesiputkikin oli jäätynyt.

Kylmävesiputki tulee navetalta maan alla talolle ja kellarin kautta suoraan käyttöön, joten siksi vain kylmä vesi tuli.
Isäntä tuli paikalle ja yhdessä aloimme kuumailmapuhaltimella lämmittää lämminvesivaraajan lähtöä, joka aukesikin melko pian, ei siis ollut pahasti jäätynyt vielä.
Isäntä jatkoi omiin töihinsä ja minä jäin puhaltelemaan patteria, että sielläkin kanava aukeaisi lämminvesikierrolle.
Pianhan siinäkin alkoi vesi kiertää ja meni vielä hetken, kun koko patteri aukesi jäästä ja lämpeni.
Homma hoidettu.

Navetalla alkoi lähes sama ongelma. Lampaat, sonni ja kukot ovat hevostallin puolella karsinoissa. Sielläkin on lämminvesivaraaja, mutta ei lämmitystä. Kovalla pakkasella alkoi juoma-astiatkin jäätyä,




























Tallikin oli siis hieman pakkasella, eläinten tuottama lämpö ei riittänyt pitämään plussalla.
Ja pian jämähti vesiputki jäähän myös, lakkasi tulemasta navetan pumpulta, mistä talollekin vesi menee. Pumppu oli kyllä eristettty 5 cm vaahtomuovilevyillä, mutta ei enää ollut auttanut, vaan oli pumpun luota jäätynyt, vaikka lähteviin vesiputkiin oli asennettu vastukset.
Isäntää piti taas vaivata, ja hän toikin pakkasvahdin, sellaisen säätövastuksen, lämmittämään sitä pumppukaappia. Kuvassa pakkasvahti-tyyppinen lämmitin. Otettu netistä.

Samalla isäntä toi sinne tallin puolelle lämmittimen, että saatiin tallia lämmitettyä, ettei sielläkään pakkasilla juomavedet jäätyisi. Eläimethän pärjäävät kyllä kylmässäkin, kunhan on kuivaa makuualustaa ja tuulelta suojaa.

No niin, nyt viikonlopun jälkeen asiat ovat jo näiltä osin kunnossa, joten voimme odotella seuraavia yllätyksiä ja opetuksen paikkoja. Näistähän oppii ja osaa ensi kerralla varautua jo paremmin.

Talohan alkoi muutenkin jäähtyä kovilla pakkasilla. Laitoimme pirtin ovet olohuoneeseen ja keittiöön kiinni yöksi, ja aamulla pirtissä oli vain 13 astetta lämmintä. Keittiössäkin n 18 asteen nurkilla alimmillaan. Kyllä sitä aamulla ensimmäisenä alkaa laittaa ripeästi puuta keittiön hellaan ja sytytellä tulet lmmityskattilaankin, kun en vielä ole osannut illalla niin paljoa pataan puuta laittaa, että aamulla riittävää hiillosta olisi puita sytyttämään noin vaan. Makuuhuoneessakin on ollut raikasta pakkasaamuina, jopa 19 astetta, mutta peiton alla on tarjennut hyvin.

Ja sitten ne hyvät puolet... ainakin yksi.
Jouluna oli järven jää vielä täysin sulana, joutsenet olivat parvina ja lauloivat kovalla äänellä joulun aluspäivinä.
Tapaninpäivältä alkoi pakkaset ja välitön järvien jäätyminen. Ja kun luntakaan ei ensin tullut, myöhemminkin vain sentti pari, jäätyi jääkansi nopeasti.
Niinpä loppiaisen jälkeen viikonlopulla oli avattu jäätie Ruovedelle. Sekin tuli sitten tiistaina 12.1. testattua, kuten kuvista näkyy. Lyheni kotoa matka kaupoille 20 kilometrillä.

Tänään keskiviikkona 13.1. oli hieman sydämentykytyksiä, kun kävimme uudestaan asioilla. Lunta tuiskutti tuulen puhaltaessa kovasti. Jäätie oli täynnä dyynimuodostelmia ja auto meinasi tyssätä koko ajan niihin. Vauhtia oli pidettävä yllä, ettei jäänyt jumiin. Parissa kohtaa railosta oli pursunnut vettä massoina jäälle ja jää näytti huolestuttavalta niissä kohdin, yhden sellaisen paikan jouduin jopa ylittämään. Varmaan se jää olisi kestänyt ja siis kestikin, mutta kun en ole tottunut kulkemaan jäällä, niin aina vähän jänskättää ja epäilyttää. Jälkiä jäällä toki oli, joten oli siellä muitakin tänään ajanut. Paluumatka tultiin kuitenkin tietä pitkin. Joku raja se on jännitykselläkin!

Joulu maalla

JOULUN ALUSPÄIVÄT

Olen jo pitkään elätellyt toivetta, että voisimme viettää joulua maalla, oli se sitten maatilalomalla tai mahdollisessa omassa kodissa,joka sijaitsee maalla.
Päädyimme sitten tähän jälkimmäiseen, kun niin sopivasti satuimme maalle syksyllä muuttamaan.

Joulua aloimme valmistella jo hieman marraskuunkin puolella, laittelimme jouluvaloja ja kynttilöitä pikkuhiljaa lisää sinne tänne. Itsenäisyyspäivänä oli koristeluja jo jonkin verran, kun juhlaa oli kanssamme viettämässä myös tyttäremme avopuolisonsa kera Tampereelta.

Varsinaisesti joulun aika alkoi meillä perjantaina 18.12., kun kolmas poikamme tuli Vaasasta samalla, kun nuorin poikamme tuli opiskelupaikkakunnalta kotiin joululomalle. Meitä oli tuolloin jo me vanhemmat ja kolme lastamme paikalla.

Viikonlopulla oli leipomisen viimeistelyitä ja lauantaina 19.12. joulukuusen haku. Emme olleet sen kummemmin kuusia katselleet, mutta suuntasimme navetan taakse peltoa pitkin notkelmaan ja aloimme katsella koivikosta niitä muutamia kuusia, mitä sieltä löytyi.
Ja komea yksilö sieltä löytyikin.
Oli yksi probleema. Kuusi oli iso, pitkästä aikaa, kun saatoimme ison kuusen kotiimme ottaa korkean pirtin takia. Ja se painoi. Ja ylitettävänä oli isohko pelto-oja. Sen yli olimme virittäneet muutaman ropsipuun, ja toiseksi vanhimman poikani kanssa saimme kuusen vietya ojan ylitse. Vielä oli raahattava kuusta sata metriä peltotien reunaan, koska emme uskaltaneet ajaa isännän traktorilla kynnökselle, kun maa ei vielä juuri jäässä ollut.
Yksi pojistani haki traktorin ja saimme kuusen peräkauhaan. Kuusta tukemalla ja perässä kävelemällä saimme kuusen pihaan.

Piti oikein käydä pirtissä mittaamassa korkeus, että sain sahattua kuusen lähemmäs oikeaa mittaa, olihan sitä sitten vajaa metri liikaakin, tyvestä lyhensin, en latvasta....;o)
Samantien otimme kuusen sisälle ja illan aikana koristelimme. Komea kuusi!

Sunnuntaina 20.12. nuohosin keskuskattilan ja hormit, ettei joulun aikaan tuota nokista hommaa tarvinnut tehdä ja sai lämmittää taloa rauhassa.

Tottahan meillä oli jo perjantaina 18.12. hajonnut pyykinpesukone, ja uusi piti tiistaina 22.12. hakea tilalle. Sain vuokraisännältä pakettiautoa lainaksi, kun hain uuden koneen Ruovedeltä.

Keskiviikkona 23.12. oli perinteisesti vuorossa kinkun paistoa.
Meillä on ollut jo vuosien ajan se käytäntö, että kinkunpaistopäivänä, aatonaattona ruokana on riista- tai poronkäristystä. Ehkä parina muunakin päivänä vuoden aikana sitä syödään, mutta nykyään aina aatonaattona.
Saman päivän iltana tulivat meille joulun viettoon tyttäremme ja vävymme Tampereelta, ja siinä olikin jouluaaton porukka koolla, neljä lastamme viidestä.

JOULUAATTO

Jouluaattoon emme juuri muutoksia tehneet aikaisempaan verrattuna. Ylimääräistä oli vain eläinten ruokinnasta huolehtiminen aamulla ja illalla, kuten muinakin päivinä. Se vei maksimissaan puolisen tuntia kerrallaan. Veimme lampaille kuusesta yli jääneitä havunoksia karsinoihin, niitä ne tykkäsivät järsiä.
Muuten aattoaamu alkoi aamupalalla, leivän päälle edellisiltana paistettua kinkkua. Samaten lapset.... niin no, lapset... katsoivat Joulupukin kuumaa linjaa, kuten jotakuinkin aina ovat katselleet.

Vuokraisäntä poikkesi aamupäivällä joulutervehdyksellä, kun oli lastensa kanssa vasta tuolloin kuusenhakureissulla. Toivottavasti emme ehtineet hänen katsomaansa kuusta poimia...???

Aamupäivällä kävimme pikku kävelyllä mökkirannassa. Sää oli tuulinen ja sataa ripautti hetken rivakasti räntääkin. Järven vesi oli ihan sulaa vielä, kun pakkasia ei ollut ollut.

Uusi juttu oli se, että ennen puolta päivää suljimme television ja päätimmekin kuunnella Joulurauhan julistuksen Suomen Turusta radion kautta pirtissä. Ihan oli tunnelmallista, kun ei tarvinnut tuijottaa tv:tä, vaan saattoi itse muodostaa mielikuvat tuosta tilanteesta, olihan tuo jo nähty niin monet kerrat.
Samaan aikaan puolisoni oli keittiön puolella valmistelemassa riisipuuroateriaa, mikä pian radiolähetyksen jälkeen nautittiinkin.

Iltapäivän puolella lämmitimme saunan, minkä lämpöisistä löylyistä nauttikin vain miesväki. Saunassa on varsin hämärää, koska ainoakin lamppu on hyvin suojattu ritilällä, niinpä olin laittanut saunan lauteille muutamia lasikynttilälyhtyjä tunnelmallista valoa antamaan. Valitettavasti vain saunavasta puuttui. Olisi ollut niin virkistävää saada hieman lehtivihreän tuoksua saunaan ja huiskittua muutaman kerran koivunlehtioksia iholle.

Juhlaruokailua valmisteltiin saunan jälkeen ja kattaus noutopöytineen rakenneltiin isoon pirttiin. Pitkän pöydän äärellä kaikki mahtuivat hyvin istumaan ja ruokaa sai keittiöstä pirttiin tuodusta pöydästä haettua lisää.
Ennen ruokailua minä luin perinteiseen tapaan jouluevankeliumin. Tällä kertaa olin kaivanut netistä vanhoja tekstejä vuosilta 1548 ja 1642, hieman yhdistellen.
Ruokapöydän yläpuolella oli pitkästä aikaa kruunukynttelikkö ja kuuseenkin olin laittanut seitsemän oikeaa kynttilää palamaan sähköisten tilalle juhlaruokailun ajaksi. Olin ostanut sellaiset kynttilänjalat kuusenkynttilöille varmaan yli kymmenen vuotta sitten odottamaan ehkä juuri tätä hetkeä.
Avotakkaankin teimme tulet pirttiin lämpöä antamaan.
Kyllä oli tunnelmallista ja juhlavaa.

Joulupukki ei tosin käynyt, mutta jokunen lahjapaketti kaivettiin esille alkuillasta. Vuorotellen availimme pakettejamme ja hymy nousi monessa kohtaa huulille, kun saimme viettää isohkolla porukalla tällaista joulua ja yhdessäoloa.
Illalla pelailimme yhdessä ja kuuntelimme joulumusiikkia.

JOULUPÄIVÄ

Tyttäremme ja vävymme olivat lähdössä jo nyt kotiin, mutta malttoivat odotella iltapäivään, kun meille tuli lisää porukkaa. Vanhin poikamme tuli Vaasasta meille loppujoulun viettoon. Hänellä oli mukanaan poikansa - siis meidän toistaiseksi ainoa lapsenlapsi - , sekä tyttöystävänsä ja lisäksi kolmannen poikamme avovaimo, jos nyt sitä sanaa voi käyttää, ovathan he asuneet yhdessä jo useamman vuoden.
Oli tavallaan toinen jouluaatto, kun taas katoimme ruokailut isoon pirttiin ja päivällisen jälkeen aloimme taas jakaa lahjoja nyt tulleille vieraille. Pojanpoikamme oli aivan innoissaan uusista paketeista ja niistä ilmestyneistä lahjoista. Pian alkoi junaradan rakentaminen, mihin toki muutkin osallistuivat. Hauskaa oli.

TAPANINPÄIVÄ

Jatkoimme mukavaa yhdessäoloa. Sää oli muuttunut edellispäivien plussakeleistä vihdoin pakkasen puolelle. Maa oli edelleen lumeton, musta joulu siis ulkona, vaan ei sisällä ja sydämissämme.
Tapaninpäivää päätimme viettää hieman ajelemalla traktorilla. Kaikki saivat kokeilla ajamista vuokraisännän Valtralla lyhyen lenkin. Pojanpoikamme tuli minun syliin ja piti ratista kiinni, kun ajoimme pienen lenkin pihamaalla.

Muutenkin hänellä oli paljon uutta katseltavaa, kun pääsi katsomaan myös eläimiä navetan puolelle, jännää tuntui olevan, kun ekaa kertaa oli päässyt maalle mummolaan.

SUNNUNTAI 27.12.

Vielä voi sanoa, että joulu jatkui. Saimme harvinaisia vieraita Jyväskylästä. Veljeni tuli käymään, mukanaan hänellä oli kaksi omaa lastaan, kolme muuta jäivät kotiin äitinsä luokse. Lisäksi mukana oli minun äitini sekä viime syksynä 100-vuotisjuhliaan viettänyt mummoni.
Oli aivan mahtavaa, kun hän vielä jaksoi lähteä automatkalle ja tulla meille päiväkylään. Hän on tosi pirteä, jalka nousee ja juttua piisaa, vaikka kuulon ja näön kanssa alkaa jo tehdä heikompaa. Kuulee kyllä kohtuu hyvin, jos ei ole hälinää. Kuvassa vasemmalla äitini, mummoni ja veljeni.

Mummoni tykkäsi suunnilleen samanikäisestä, noin satavuotiaasta kotitalostamme, palasi omaan nuoruuteensakin, kun kertoili omista ja sukulaistensa kodeista joskus 1930-luvulta, kun oli miniäksi mennyt Liukonsaareen Leppävirralla.
Aivan mahtava vierailu oli tuo.

KODALLA KÄYNTI LAUANTAI 2.1.

Kolmas poikamme ja miniämme olivat meillä yli uudenvuoden. Tapaninpäivästä lähtien päivät olivat pakkasella ja järvi oli alkanut jäätyä. Ja kun luntakaan ei ollut, oli tulossa upea jääpinta järvelle.
Päätimme käydä paistamassa nuotiotmakkarat läheisellä kodalla ja samalla kävimme järven rannalla toteamassa jään kirkkaus ja sileys. Oli tullut aivan mahatava retkiluistelujää.

Sää oli upea, pakkasta n -12-14 astetta ja aurinko paistoi päivällä muutaman tunnin, olihan päivä jo pidentynyt muutaman kukonaskeleen.
Olimme hieman yrittäneet selvittää navetassa olevien kukkojen avulla, kuinka pitkä päivä on, jos se pitenee kukonaskeleen, ei ihan vielä selvinnyt.

Sunnuntaina kävin viemässä pojan ja miniän junalle ja matkalle kohti Vaasaa. Iltapäivällä minä otin luistimet mukaan ja suuntaisin toiseksi vanhimman poikani kanssa järvelle, olihan se luistelukokemus hankittava, kun jää vielä oli, vaikkakin lunta oli satanut juurikin jään peitoksi. Olipa hieno luisteluhetki.

Viimeinen kuva jouluisesta kodistamme ulkoa päin jo uuden vuoden 2016 puolelta, kun oli vihdoin satanut lumen maahan.

Toivotan lukijoilleni hyvää alkanutta uutta vuotta 2016!