Viikonloppu vanhaan malliin

Pääsimmepä maistamaan elämää kuin isovanhempamme konsanaan.

Silloin renkaanvaihtopäivänä, perjantaina 20.11. alkanut lumisade olikin sitten niin runsasta ja raskasta, että puita alkoi taipua sähkölinjoille illan mittaan Hämeessä, itäisellä Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa.
Niin myös meillä. Sähköt katkesivat perjantain ja lauantain välisenä yönä n klo 1 maissa.
Maisemakuvia lauantai aamuna pihapiiristä.

Aamulla alkoi sitten tutustuminen isovanhempiemme elämäntyyliin. Puita puuhellaan ja aamukahveja tulemaan. Se sujui melko vaivattomasti, keitimme veden ja laskimme sen normaalisti suodattimen läpi kahvinkeittimen pannuun. Ei ollut oikein sopivaa pannua, että olisi voinut keittää oikein pannukahveja.
Puolisollani on gluteeniton ruokavalio, ja sen takia hänellä on pakastimessa sämpylöitä, joita sitten piti nyt sulattaa mikron sijasta paistinpannulla. Muuten aamupala sujui normaalisti, paitsi tunnelmaa loivat kynttilät ja tuikut.

Aamutoimet navetalla sujuivat taskulampun ja otsalampun valossa ihan hyvin, eipä siellä sinänsä sähköillä mitään tee, kun annetaan eläimille vain jauhoja, heiniä ja vettä. Maisemakuva sunnuntaiaamuna navetan takaa järvelle.

Taloahan ei nyt voinut lämmittää keskuskattilalla, koska vesipumput eivät toimineet sähkön puutteessa. Niinpä oli pidettävä taloa lämpimänä vain keittiön hellan ja talon toisessa päässä saunan uunin voimilla.
Saunassa pidimme iltapäivästä lähtien tulta pesässä ja ovia huoneistoon auki, jotta lämpö jotenkin säilyisi. Onneksi ei ollut pakkasta, nollakeliä.

Ruuanvalmistuskin piti soveltaa puuhellalla, keittämällä ja paistamalla, kun hellassa ei ole minkäänlaista uunia.

Vuokraisäntä kävi jossain vaiheessa päivää auraamassa jo 30-senttiseksi kerrokseksi muodostuneen lumen pois pihatieltä ja pihalta. Hän lupaili tuoda myös aggregaattia, jos katkos vielä jatkuisi.

Jääkaappi lämpeni nopeasti ja niinpä kylmä sisäänkäyntikuisti sai luvan toimia jääkaappina, olihan siinä lämpötila vain muutaman asteen.
Pakasteet alkoivat sitävastoin sulaa ja mennä pilalle. Vaimoni tekin marjoista kiisseliä, jotta jotain saatiin säästettyä käyttöön. Kuva "jääkaapista".

Ilman sähkövalaistusta päivä hämärtyi varsin nopeasti iltapäivästä, joten kynttilän valossa piti iltaa istua keittiössä ja pitää hellaa lämpöisenä.
Ajanvietteenä oli lähinnä kortin pelaaminen, sekä lupausta että Uno-korteilla pelaamista. Taisimme pelata jotain lautapeliäkin.

Radioon älysimme jostain laittaa paristot ja kuuntelimme YLEn kanavaa, missä tulikin aika paljon sähkökatkoon liittyvää ohjelmaa, uutisia, haastatteluja ja tilannetiedotuksia.

Sähkökatkos jatkui sunnuntaina ja me aloimme jo rutiininomaisesti saada ruuat aikaan hellalla. Valoisaan aikaan sahailin moottorisahalla lisää polttopuuta, kun ei sisälläkään viitsinyt olla. Maisemahan oli lumen tulon myötä ihan erilainen, kun lumi valaisi sitä.
Pihassa tosin sireenipensaat kärsivät melkoisesti lumen painosta, isommat rungot menivät poikki, ja ne piti sitten karsia pois pensasryhmästä.

Illalla alkoi pihatiellä näkyä autonvaloja. Vuokraisäntä toi lupaamansa aggregaatin. Yritimme ensin katsoa, saako keskuskattilan vesipumppuja kytkettyä siihen, jos vaikka saisimme keskuslämmityksen toimintaan. Emme saaneet, koska kiertovesipumppujen sähköt oli kytketty suoraan sähkötauluun.
Seuraava yritys oli kokeilla saada lämminvesivaraaja aggregaatin perään, mutta sekin oli kytketty sähkötauluun.

No, ainoa apu aggregaatista oli se, että saimme kännyköiden akut ladattua ja illaksi valoa keittiöön. Oli sentään mukavampi tehdä iltaruokaa ja pelailla, kun oli kunnon valaistus.

Vähän turhaan jätimme aggregaatin yöksi päälle, kun isäntäkin sanoi, että bensa riittäsis hyvin aamuun.

Ei riittänyt.
Heräsin yöllä sattumalta n klo 3 maissa, ja melkein välittömästi kuulin aggregaatin yskähtävän pari kertaa ja sammuvan.
Meillä on käytävässä yksi lamppu yövalona, ja näin sen valon sammuvan samalla makuuhuoneen oven raosta.
Meni jonkun aikaa, kun hätkähdin uudestaan hereille ja totesin, että valo eteisessä paloi taas.
Mitä ihmettä?! Eihän aggre voinut itsestään käynnistyä.
Ei niin. Totesin, että myös kiertovesipumppu toimii, koska pattereista kuuluu veden virtaus. Varmistin vielä omalla yövalollani, että sähköt olivat palanneet.
Mutta...
Ihan pienen hetken päästä pimeys tuli taas sekä patterin kohina lakkasi. Olipa lyhytaikainen ilo se.

Maanantai koitti. Eläinten hoito taas ja sitten aamun valjettua aurailin kolalla vielä katolta pudonneita lumia oven edustalta ja terassilaatoitukselta, mistä traktorilla ei voinut ottaa.

Iltapäivällä isäntä oli pyytänyt minua ja poikaani hänen tilalleen 5 km päähän, missä saimme osallistua traktoreiden talviketjuttamisiin. Siellä ollessa vaimoni laittoi viestin, että sähköt olivat palanneet.

Sähköt katkeilivat vielä muutamia kertoja illan ja seuraavienkin päivien aikana, koska sähköyhtiön miehet ympäri maakuntaa korjailivat puita pois linjoilta, mutta pääsääntöisesti sähköä jo saatiin.




























Näin saimme omakohtaista tuntumaa ja kokemusta siitä, miten isovanhempamme olivat aikoinaan eläneet, ilman sähköä. Tosin meidän sähkötön aika oli vain n 61 tuntia, joten varsin pieni raapaisu. Silti näin "kaupunkilaisille" maalaisille uusi elämys. Selvittiin hengissä!!

Talvi ei yllättänyt autoilijaa

Tänään aamulla laitoin talvirenkaat auton kyytiin ja puolen päivän aikaan suuntasin kirkolle talvitassuja auton alle asennuttamaan.

Ei siksi, etten itse osaisi niitä laittaa, mutta minulta puuttuu toisiin renkaisiin vanteet, joten renkaiden vaihto sisältää vannetyöt, joita ei kotikonstein onnistu tekemään.

Kirkolle ajelin niinsanotusti kesäsäässä, märkä maa, rännän sekaista vettä satoi.

Kylällä satoi jo enemmän ja sade muuttui lumisempaan suuntaan.

Talvirenkaat alle, ruokakauppaan ja kotimatkalle.

Ohhoh!
Lunta oli ehtinyt sataa jo niin paljon, että kesärenkailla ajaminen olisi ollutkin jo aika haastavaa.
Vaihdoin renkaat siis viime tingassa. Ei päässyt talvi yllättämään, kuten niin monesti saa näinä aikoina lehdistä lukea.

Ohessa kuva matkalta kotiin ja kotipihasta, kun lumi tuli maahan sillä välin, kun olin renkaita vaihtamassa. Kyllä se lumi vaan muuttaa maisemaa.

Entisiä ja uusia työvälineitä

Kaikkea sitä löytää, kun nurkkia koluaa.
Vanha maalaistalo kätkee erinäisiin paikkoihin erilaisia työvälineitä, joita ei ole itsekään ennen nähnyt, saati osaisi niitä nimetä.

Laitan tähän nyt kuvia, joita voitte tutkia ja arvuutella tykönänne. Laitan sitten vastaukset blogin alareunaan, josta voitte asian tarkistaa. Ja antaa minulle palautetta, jos olette eri mieltä siitä, mistä härvelistä tai vekottimesta on kysymys.

1. Aloitetaan helpolla.

2. Ei pitäisi tämäkään olla ihan paha.

3. Ja seuraava, sekin melko iisi.

4. Nyt vähän vaikeusastetta. Tässä on parikin vempainta, voi nimetä molemmat.

5. Alkaa mennä vaikeaksi.

6. Nyt on paha, en ihan varmana tiedä itsekään.

No niin. Voin laittaa näitä kivoja vempeleitä lisää, jos niitä vastaan tulee.

Ja vastauksia tulee tässä.





1. Ruohonleikkurihan se on, omakoti- ja rivitaloasujille varsin tuttu naapurinhäiriköintiväline.

2. Vanhanmallinen höylä. Nykypäivän höylät taitaa olla metallisia.

3. 2-siipinen kyntöaura. Ei taida nykypäivänä 100 hehtaaria tuolla oikein nopsaan sujua.

4. Tuuliviiri ja vellikello.

5. Hevosvaljaiden ompelussa käytettävä nahkojen pidike. Pitää nahankappaleet yhdessä, kun ompelee niitä yhteen.

6. Tästä en siis ole itsekään varma, mutta veikkaisin perunannostokonetta. Tosin en löytänyt tuosta sitä osaa, jolla perunat tulevat maasta esille. Tuo takana oleva vispain antaisi ymmärtää, että se sinkosi perunat sivulle, mistä ne oli helpompi kerätä. Mene ja tiedä. Kuka keksii paremman? Tai jopa tietää?


Loppukevennys.

Isäntä toi minulle tällaisen.

Sanoi, että se on sähkökynä. Joojoo, tiedetään. Aion ens kerralla kirjoittaa tuolla sähköpostia...

Pässin pökkimä

Strömsö ei ole Korpulassa, tuli todettua.

Keskiviikkoiltana lähdin poikani kanssa normaalisti eläinten iltaruokinnalle. Pässi tuli ensin normaalisti vastaan ja alkoi hieman syödä jyviä kiposta. Laitoin sille kipollisen jyviä astiaan, mutta sitten pässi suuntasi uuhien karsinan ovelle. Hain talikollisen heiniä ja menin pässin ohitse ja suljin portin, ettei pässi pääse uuhien sekaan. Ties mitä mielessä...

Tulin karsinasta pois ja suljin portin, jolloin pässi tulistui minulle, kun en sitä sinne päästänyt.
Pari askelta taaksepäin ja pusku minua kohti. Tiesin, mitä odottaa ja otin puskun käsillä vastaan ja aloin puhella, että mitäs se pässi nyt meinaa.
Pässi alkoi kiertää minua ja ahdistaa seinää vasten. Kun aloin poistua taaksepäin, pässi otti reilusti taka-askelia, jolloin tajusin tilanteen vakavuuden ja otin talikon suojaksi eteeni. Pässi tuli vauhdilla talikkoa ja minua päin. Nyt oli tosi kyseessä, eikä vain leikkipuskemista, mitä se aiemmin harrasti, mutta lopetti, kun alkoi rapsuttelemaan.
Talikko kolahti jalkojani vasten ja pässi alkoi peruuttaa uutta puskua varten. Nyt lähdin vauhdilla ulos navetan ovesta ja suljin oven perässä ja pässi törmäsi suljettuun oveen.

Katsoin hetken poikaani ja totesin, että mikähän sille nyt tuli!
Saattoi olla joku uuhi kiimassa ja pässi olisi halunnut sinne päästä, ja kun ei päässyt, kohdisti riehumisen minuun.
Enpä enää uskaltanut sinne mennä, vaan jäi muiden eläinten ruokinta sitten kesken.

Lähdimme tallin puolelle, missä oli laitumelta tuotuja lampaita. Matkalla totesin, että mitähän kosteaa sääressä tuntuu. Tallin valaistuksessa kaivoin säären esille ja huomasin, että taliokon piikki oli läpäissyt ihon käsittääkseni luuhun saakka ja vieressä oli toisenkin piikin reikä, mutta se oli lähinnä naarmu.

Ruokimme loput lampaat ja lähdimme sisälle, missä tutkin ja pesin haavan. Kylläpä alkoi sääri turpoamaan ja oli kipeäkin.
Illalla soitin varuilta päivystykseen, mutta neuvo oli, että seuraa huomiseen ja käy sitten vaikka näyttämässä, ettei tarvii yötä myöten lähteä esimerkiksi vaikka Tampereelle.

Seuraavana päivänä turvotus oli aavistuksen laskenut, mutta oli jo laajemmalla alueella.
Soitin lääkärin ajan jä kävin sitä näyttämässä. Antibioottikuurin määräsi, jos alkaisi haava tulehtumaan. Särkylääkettä ja lepoa määräsi myös.

Ennen lääkäriin menoa isäntä tuli ja yhdessä siirsimme pässin ja muut lampaat tallin puolelle. Samalla yhdistelimme joitakin vanhempia uuhia pässin seuraksi, joten pässi pääsi hommiin ja huhti-toukokuun vaihteessa on odotettavissa perheenlisäystä - lampaille siis.

Nyt on syöttöhommat taas sujuneet, kun pässi hieman rauhoittui. Antaa taas tuoda ruuat ja vedet karsinaan.


Ja toinen "ei-niin-Strömsö".
Minun lääkärireissun aikana isäntä oli yrittänyt siirtää kyyttösonniakin tallin puolelle, että kaikki eläimet olisivat olleet samassa paikassa. Se navetan puoli oli niin huonokuntoinen ja ahdas, hevostalleissa on kunnon karsinat... tai siis pilttuut.

No.
Sonni oli isännän otteessa riuhtonut ja silloin oli riimu katkennut ja sonni päässyt vapaalle jalalle. Oli karannut pellolle ja sieltä metsään noin puolen kilometrin päähän. Ei näkynyt vuorokauteen.

Tänä iltana, reilu vuorokausi karkaamisesta sonni käveli auki jätetystä navetan ovesta sisään ja poikani kävi sulkemassa oven. Hetken päästä menimme sinne yhdessä, ja sonni hieman arkaili meitä ja pakeni omaan karsinaansa. Suljin portin ja haimme sonnille heinää, jyviä ja vettä, ja se alkoikin syödä tyytyväisenä. Routa sonnin kotiin ajaa, vai miten se meni. Tänään alkoi sataa raskaasti luntakin, joten ihan sopivaan aikaan karkulainen palasi.

Kuitenkin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Strömsö!
Paitsi vielä kipeä sääri.

Korpulan juurilla

Ruisleivän valmistus

(Sisältää tuotesijoittelua...)
Jo edellisessä asuinpaikassa innostuin tekemään itse ruislimppuja. Valmistin ne kaupasta saatavalla ruisleipäainesjauhoista, joihin ei tarvinnut lisätä kuin vesi ja hiiva.

http://www.myllarin.fi/tuote/myllarin-ruisleipaaines-18-kg/

Kun muutimme uuteen kotiimme, päätin, että teen juuren itse ja valmistan siitä ruisleivän. Ja otan tietysti talteen juuren seuraavaa leipomiskertaa varten.

Olisin kyllä halunnut alkaa opetella leivän leipomista oikein leivinuunissa, mutta tällä hetkellä leivinuuni ei ole käytössä, koska arina on huonossa kunnossa ja uuniin putoaa muurista rappauksia.
Täytyi tyytyä kiertoilmauunin saloihin.

Tunnustan, että kaivoin juuren ohjeen Marttojen kotisivuilta. Oikeastaan koko prosessi oli sieltä otettu.

http://www.martat.fi/ruoka/reseptit/ruisleipa-ruislimppu-hapanleipa/

Maanantaina aloitin juuren teon, torstaina oli vuorossa jo vaihe 1, veden ja ruisjauhojen lisääminen juureen. Perjantaiaamuna lisäsin loput ainekset ja kohotin taikinan. Iltapäivällä leivoin neljä limppua ja annoin niiden vielä kohota jonkun aikaa ennen paistamista. Ennen leipomista otin talteen palan taikinaa juureksi seuraavaa leipomiskertaa varten (kuvassa ruskealla lautasella). Lykkäsin sen pakastimeen.

Kiertoilmauunin kanssa leipominenkin oli vähän opettelua, limput oli kahdella pellillä päällekkäin. Puolivälissä vaihdoin peltien paikkoja tasaisen paistumisen takaamiseksi. Vajaa tunti tuntui riittävän, limput näyttivät hyviltä.

Hetken päästä otin tietysti lämpimäisiä maistiaiseksi, ja muutama siivu lämmintä ruisleipää maistuikin todella hyvältä. Leipien jäähdyttyä laitoin ne tosin pakastimeen, koska edellistä ruisleipää oli vielä puoli limppua jäljellä. Varmaan pääsen maistamaan omaan juureen tehtyä ruisleipää ihan lähipäivinä.

Tästä on vielä matkaa siihen, että leipien teko luonnistuu rutiinilla ja että juuri saa oman makunsa esille. Toivotaan parasta.

Muutto maalle

Tervehdys vanhat ja uudet lukijani!


Vaarin majan tarinoita -otsikko syntyi siitä, kun uusi kotimme sijaitsee Ruoveden Väärinmajan kylän läheisyydessä, ja kylän kotisivut on www.vaarinmaja.fi . Lisäksi itsekin olen vaari, vaikkakin käytän nimitystä paappa, mutta tuo vaarin maja tarinoita rimmaa niin hyvin sijainnin ja isoisyyteni kanssa.

Edellisessä blogisarjassani pohdin muutaman kerran sitä, että haluaisin eläkepäivillä muuttaa maalle asumaan. Olenhan nuoruuteni asunutkin maalla, mutta työ- ja perhe-elämä sai ajautumaan kaupunkeihin matkan varrella.

http://elakettaodotellessa.blogspot.fi/

Parisen vuotta sitten tarjoutuikin tilaisuus muuttaa, mutta se meni hieman ohi, koska en olisi voinut silloisessa elämäntilanteessa muuttaa maalle. Reissutyö toisella paikkakunnalla olisi vain vaikeutunut.
Luulimme jo, että kyseinen tilaisuus meni ohitse, kunnes samainen vuokraisäntä otti viime syyskuussa (2015) yhteyttä ja ilmoitti asunnon vapautuvan uudelleen ja että olisimmeko kiinnostuneita.

Mehän olimme.
Ja lokakuun lopulla siirsimme maallisen materiaalimme kyseiseen maalaistaloon.

Nyt olemme asuneet talossa, maalla, kolmisen viikkoa ja on aika tehdä hieman tiliä alkutuntemuksista.

Hiljaista.

Pimeää.

Rauhallista.

Alkuun tuntui, että olemme tulleet vain maatilalomalle, kun tuntui hieman oudolta asua isossa maalaistalossa, peltojen, hieman metsiköidenkin ja järven ympäröimänä, poissa katuvaloista, poissa liikenteen hulinasta, poissa ikkunoista näkyvistä naapuritaloista.

Vähitellen asiaan alkoi tottua.
Viikossa saimme kaikki 120 muuttolaatikkoa puretuksi, mutta ihan kaikille tavaroille ei vieläkään ole löytynyt lopullista paikkaa.

Vanhat talothan rakennettiin aikanaan siten, että asunnossa ei ollut juurikaan vaatekomeroita, muusta säilytystilasta puhumattakaan. Karrikoidusti sanottuna ihmisillä ei ennen ollut kuin kolme vaatekertaa, työvaattet, arkivaatteet ja juhlavaatteet. Niinpä meille tuotti aluksi vaivaa kaiken tavaran piilottamisessa.
Toisasaltahan se kuvastaa nykypäivän haalimismentaliteettia, tavaraa on ihan liikaa ja turhaa sellaista. Maalla elettiin ennen yksinkertaisemmin.

Vuokraisäntä tuli vastaan asiassa siten, että hän osti Ikeasta kaksi julmetun isoa vaatekaappia, jotka parina iltana kokosin makuuhuoneeseemme. Johan alkoi mahtua. Makuuhuonekuvassa toinen kaapeista.

























Nyt kolmen viikon jälkeen talo näyttää jo kodilta ja olemme alkaneet viihtyä.
Tulimme ehkä juuri sopivaan aikaan keskellä pimeintä syksyä, jolloin näemme heti paikan syksyn pimeimpään ja ankeimpaan aikaan.
Talven tullen lumi alkaa valaista maisemaa, talvinen maalaismaisemahan on aivan upea.
Sitten tulee kevät, todella hienoa alkaa seurata luonnon heräämistä ja vihertämistä sekä valoisuuden lisääntymistä.
Kesäisistä päivistä minulle tulee lapsuus mieleen, ihan parasta aikaa.
Seuraavan syksyn tullen alkava hämäryys ja harmaus ei sitten enää yllätä, kun sen on jo päässyt kokemaan.

Päivät ovat olleet aktiivisia, paljon aktiivisempia kuin kaupunkiasumisessa.
Taloa pitää lämmittää. Tässä talossa on iso keskuslämmityskattila, joka lämpiää puilla. Näin syksyisin riittää, kun kattilassa on kerran päivässä kunnon tulet. Talviaikaan kattilassa pitää pitää tulta yllä vähän kaiken aikaa, jotta 3000 litran säiliöllinen kiertovettä pysyy lämpimänä.
Sitten kattila ja hormit pitää nuohota muutaman viikon välein, samoin poistaa kertyneet tuhkat. Tuossa alemmassa kuvassa olenkin ekaa kertaa opettelemassa nuohousta. Nokista hommaa.

Maalaistaloon kuuluu myös navetta, missä on vuokraisännän eläimiä, lampaita, kanoja, kukkoja ja kyyttösonni.
Heti muuttopäivää seuraavana päivänä vuokraisäntä kävi neuvomassa niiden ruokintajuttuja, ja jätti homman sitten minulle. Niinpä olen nyt aamuin illoin käynyt katsomassa niiden vointia ja ruokkinut ne. Isäntä hommaa kyllä eväät niille.
Siitepölyallergiani ei välttämättä pitemmän päälle ole hyvä asia, joten pitänee hieman seurata, miten oireita alkaa tulemaan.
Kuvassa navetan päätyä talolta kuvattuna. Kuvassa näkyy myös entisen kasvihuoneen runkoa. Alemmassa kuvassa navetan toinen pääty, maakellaria ja muita rakennuksia.

Puutarhahommia olemme vaimoni kanssa hieman tehneet, kun säät ovat vielä olleet suosiollisia. Vanhoja perennoja siistitty, sireenipuskia karsittu, ruusupensaasaitakin hieman lyhennetty ja haravointiakin tehty. Nurmikkokin ajettiin, kun edellinen asukas oli melko pitkäksi jättänyt. Ja vaimoni maalasi edellisten asukkaiden lasten töhrimän seinän.

Palveluthan ovat kaukana. Ruovedelle ja Vilppulaan tulee matkaa 25 km, Mänttään reilut 30 km. Onhan se muuttanut meidän rytmiä siten, että käymme kaupoilla pari kertaa viikossa, ostamme kerralla enemmän, ja sitten on aikaa puuhastella muita askareita. Aiemminhan kaupassa käyminen oli sikäli helppoa, kun kaupat oli kävelymatkan päässä ja kävimme lähes päivittäin hakemassa päivän ruuat. Monesti tuli sitten niitä heräteostoksia, joista nyt on päästy eroon. Jos joku ruokatarvike unohtuu tai puuttuu, pitää soveltaa. Ei yhtä kermaa lähdetä uudelleen hakemaan.

Samoin tuo eläinten hoito on muuttanut elämänrytmiämme. Aiemmin saatoimme nukkua aamukymmeneen ja myöhempäänkin, jolloin päivästä tuli aika lyhyt. Sitä tuli sitten jatkettua yli puolen yön valvomalla.
Nyt heräämme jo klo 8 - 8.30 ja nukkumaan menemme viimeistään klo 24 maissa. On ollut jotenkin virkeämpi ja aktiivisempi olo.

Näin on lähtenyt liikkeelle meidän uusi elämä maaseudulla.