Klapiliiveri

Talvi meni ja polttopuuta kului melkoisesti. Minullehan polttopuut kuuluvat vuokraan, isäntä tuo tukit pihalle ja minä sahaan ja halon ne pinoon kuivumaan. Alkuun kuivaa puuta oli pinossa pihallakin, isoja halkoja ja pöllejä pressun alla, jonkun verran roskalautaa ja muuta puuta.
Kun ne vuodenvaihteen tienoilla loppuivat, sanoi isäntä, että voin hakea kuivaa puuta parin kilometrin päästä hänen setänsä klapivarastosta. Sieltä sitä sitten traktorin kauhassa ja välillä auton peräkärryllä hainkin useaan otteeseen.

Tälle keväälle oli vuorossa puuliiverin rakentaminen tuohon talomme taakse, jotta saan ensi talven puut jo varastoitua omaan pihapiiriin. Välttyy sitten siltä puurallilta.

Talven ja kevään aikan aina silloin tällöin sahailin, haloin ja pinosin perheeni kera puita ulkopinoille jo kohtuullisesti.

Koivuklapia saunaan

Toukokuun puolivälissä isäntä tuli kahden työmiehen kanssa pariksi viikoksi rakentamaan talon taakse puuvajaa. Homma eteni nopeasti, ja nyt se on muutoin valmis, mutta peltikatto puuttuu.
Puuta voisi alkaa jo laittaa sisälle. Tilaa siellä on noin 40-50 kuutiolle puuta.
Ohessa kuvasarjaa homman edistymisestä ilman sen kummempia selostuksia.

Hieno homma!

Puutarhaunelmia

"Tärkeintä elämässä on puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeätä."

Näin sanoo vanha kiinalainen sananlasku.
Ja tuota me nyt olemme päässeet kokeilemaan. Tulevaisuus kertoo, kuinka tärkeäksi asiaksi se muotoutuu.
Pienillä tuloillamme emme paljoa pysty kerralla saamaan aikaan, mutta on tässä vähässäkin määrässä ollut opettelemista, ja varmaan on jatkossakin. Ei välttämättä tule täydellistä, mutta ei ole tarkoituskaan. On mukava kokeilla uusia asioita ja huomata onnistumiset ja toisaalta ottaa opikseen erehtymiset. Seuraavana kesänä voi taas parantaa tekemisiään ja hommata jotain lisää, kunhan kantapääkurssilla on asioita ensin opittu...;o)

Keväällä tietysti aloitimme pihan raivausta edellisten asukkaiden jäljiltä. Osa piha-alueesta oli kaikenmaailman kuivista talventörröttäjistä maisemaa rumentamassa. Ne piti raivata pois näkyvstä. Rautaharava, lehtiharava ja kottikärryt sekä jokunen litra hikeä. Kuvassa taustalla maakellarin päällinen jo siistittynä ja Korpulan lammaspaimen rentouttavalla iltapäiväkahveella.

Lipputangon juurelle sekä maakellarin seinustalle istutimme sipulikukkia. En nyt enää muista, mitä siinä oli, jostain kaupasta ostimme n 50 sipulin kukkalajitelman. Hyvin ovat alkaneet nousta, kukkivat varmaan lopummalla kesää.

Talon päädystä löysimme vanhan ryytimaan, sellaisen 1,5m x 2,5m. Sen kääntelin lapiolla ja rautaharavalla. Siihen istutimme salaattia, porkkanaa, sipulia ja persiljaa.

Sitten tontin kulmasta löytyi kasvillisuuden alta isompikin kasvimaa, jota ei ehkä oltu käytetty vähään aikaan. Siellä oli lautoja rivien merkkinä ja harsoakin rullalla lähes maatuneena.
Naapuriapu toimii, ja sain tuosta parin kilometrin päästä yhdeltä vanhemmalta isännältä puutarhajyrsimen lainaan.

Sillä jursin pariin kertaan tuollaisen 5m x 8m kokoisen alueen. Välillä piti rautaharavalla poimia irronneet juurakot ja kasvinjätteet pois ennen toista jyrsimiskertaa.

Siihen penkkiin saimme jonkun verran siemenperunaa. Perunat olivat ehkä vähän huononlaisesti itäneitä, joten sen sato-odotukset eivät kovin korkeat ole.
Loppuosalle tuli sipulia, porkkanaa, kesäkurpitsaa ja persiljaa.

Tomaatintaimia ostimme neljä kappaletta ja samalla kertaa ostimme myös yhden taimen sitruunabasilikaa. Ne istutimme navetan aurinkoiselle seinustalle. Siihen mahtui myös loput porkkanat ja persiljat.
Aiemmin olimme istuttaneet samaiselle seinustalle viereiseen kukkapenkkiin talon kaapista löytämiämme mustasilmäsusanna-nimisen kukan siemeniä.

Lisäksi piha-alueelta on löytynyt erinäinen määrä puna- ja mustaherukkapensaita. Ne ovat vissiin siltä ajalta, kun eräs ruovetelainen marjatuotteiden jalostaja asusti tilaa ja viljeli useita marjapensaita pelloilla. Lisäksi kukinnoista päätellen pihalla kasvaa myös yksi kirsikkapuu.

Karviaista pihoilta ei ole löytynyt, joten ostimme alkuun yhden taimen ja istutimme sen pihalle lipputangon läheisyyteen.

Nurmikonleikkuu on sitten oma juttunsa. Minulla on ihan perus työnnettävä leikkuri, joten kävelyä riittää. Laitoin oikein sykevyön paikalleen ja mittasin, kuinka pitkä kävelylenkki tulee, kun ruohikkoalueen ajelee kertaalleen.
Pieni pätkä aitan edustaa jäi ajamatta korkean heinän ja koiranputken takia, mutta silti kävelyä kertyi ruohonleikkuria työnnellen 5 km ja aikaa kului lähes 2,5 tuntia. On tässä lääniä.

Se aitan edusta oli alkuun lampaiden laitumena, mutta hitaanlaisesti ruoho lyheni, ja sitä koiranputkeakin alkoi vaan puskea, niin oli parempi, että alan lyhentämään sitä muilla keinoilla.
Löysin joku aika sitten jostain aitasta vanhan ja ruosteisen viikatteen. Hain työkalupakista liippakiven ja teroittelin terän, ja alkoihan se nurmialue lyhentyä. Kottikärryllä kasvillisuus vain lampaiden aitaukseen, syövät mitä syövät.

Perinteet kunniaan

Hikinen urakka aluillaan

Kun sain viikatteella riittävän lyhyeksi, sain loput sitten ruohonleikkurilla nätiksi.
Tämäkin homma kesti reilut pari tuntia.

Että eipä ole ihme, ettei aina ehdi ja jaksa bloggailla, kun kevään ja kesän tullen on näitä mukavia ulkoilmaharrasteita riittämiin näin isolla tontilla.

Juhannusruusu

Lähiluonnon oppitunti osa 1

Kyllä kesä on komeeta seutua....

Vaikka olen asunut ensimmäiset 15 vuotta maalla, maatiloilla, ja opiskelin vuosituhannen vaihteessa muutaman vuoden maatalousalaa, niin on tavallaan jännää ja mielenkiintoista, miten näin aikuisiälläkin oppii uusia asioita ympäristöstään, ympäröivästä luonnosta. Siitäkin huolimatta, että opiskeluaikana piti tehdä sadan kasvin kasvio, en muista alla olevia keränneeni.

Olemme vaimoni kanssa kävelleet lähes päivittäin pientä lenkkiä lampaiden laidunalueella, mihin kuuluu pieni koivuvaltainen metsäsaareke keskelle. Lampaiden liikkuessa ja laiduntaessa meidän hitaan kävelytahdin mukana olemme seuranneet myös erilaisten kasvien ja kukkien esiinmarssia ja kukoistusta. Ihan on joutunut kotona kaivamaan pari luontokirjaa kirjahyllystä ja selaamaan nettisivuja löytääksemme nimet kauniille niittykukille, mitä pihapiiri ja laidunmaa on nyt pullollaan.

Tässä muutama myös teidän lukijoiden ihailtavaksi.

Puna-ailakki (Silene dioica)
Suomessa yleinen ja kasvaa monenlaisissa paikoissa. Olen kyllä kuullut nimen aiemminkin, mutta en ole osaanut yhdistää tähän kukkaan.

Metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), myös juhannuskukaksi nimitetty
Yleinen Suomessa, lehtoalueiden ja rantaniittyjen kasvi. Tämäkin on tuttu nimenä, mutta eipä olisi pystynyt kuvailemaan ennenkuin nyt kuvat katsoin.

Nurmitädyke (Veronica chamaedrys)
Suomessa tavataan Oulun korkeudelle saakka sekä Tornionjokilaaksossa
Tämä oli minulle sekä nimenä että kukkana ihan ennestään tuntematon, en muista edes nähneeni aiemmin.

Mitä ilmeisimmin saatan palata aiheeseen, kun uusia, kauniita kukkia taas löytyy.

Ja palautetta saa antaa, jos olen kaikista tarkistuksista huolimatta erehtynyt täysin kuvissa olevista kukista.

Kettumainen juttu

Yksi pojistamme oli 11.5. käynyt aikaisin aamusta pihalla. Navetan nurkalta oli juossut isohko, valkohäntäinen eläin pellolle päin. Ketuksi päättelimme. Ohikulkumatkalla pihan poikki vissiin.

Kettu  (Vulpes vulpes), kuva otettu netistä.

Aamupäivällä näimme pirtin ikkunasta, että pellolla kettu jolkotteli pitkin sarkaa, kimpussaan parvi töyhtöhyyppiä suojelemassa poikasiaan. Kettu ei isommin välittänyt linnuista, väisteli hieman, mutta jatkoi etsimistään pelto-ojien pensaikoista. Sitten repolainen katosi alas rannan suuntaan.

Asia unohtui meiltäkin.

Kunnes...

Iltapäivän alussa olin lähdössä autolla bändini keikalle. Ehdin juuri ajaa pihasta pois siten, että huomasin vasemmalla keskellä peltoa ketun juoksevan kohti metsän reunaa jotain isohkoa suussaan.
Pysähdyin heti ja soitin vaimolleni, että kävisi katsomassa ja laskemassa kanat ja kukot, heräsi nimittäin epäilys.

Kettu hävisi maisemaan ja minä jatkoin matkaani. Hetkeä myöhemmin vaimoni soitti ja kertoi, että Kingi, Kieku ja Murjaani sekä kolme ruskeaa ja yksi valkea kana ovat tallessa, Nilkku-kukko puuttuu. Vaimoni ajoi loput kanat sisälle navettaan.

Nilkku orrella

Nillku oli hieman erilainen kukko. Viihtyi omissa oloissaan, kulki hieman kyyryssä, kuin joku jätkä löntystäisi kädet taskussa niska kumarassa. Juostessa loikki aina kahden askeleen jälkeen yhden pitkän, ikäänkuin linkuttaisi toista jalkaansa. Muut kukot juoksivat ihan tasatahtia ja seisoivat ylväästi kaulat pitkinä.

Etualalla Murjaani, takana Nilkku

Meillähän on ollut hieman avoimet ovet noiden kanojen kanssa, navetan ovi on ollut yötä päivää rakosellaan jo kuukauden päivät, että kanat pääsevat kulkemaan sisään ja ulos vapaaseen tahtiin. Ja pihallakin ihan ilman aitausta.
Tämän olikin Repolaisen Mikko huomannut ja aamupäivän aikana hiippaillut pihapiirissä odottaen sopivaa hetkeä ja saalista.

Niinhän siinä kävi, että hieman erakkomainen, omia polkujaan itsekseen kulkenut Nilkkumme päätyi sitten viekkaan ketun lounaaksi. Liekö siitä ollut mahdollisille pennuillekin kukkoa viinissä.

R.I.P. (rest in pieces) Nilkku

Villainen juttu

Lampaamme olivat olleet paksuissa villoissaan jo reilun vuoden, joten olikin jo aika saada paikalle keritsijä. Kylläpä olikin paksut villat vanhemmille uuhille kertyneet, kuten kuvista saattaa nähdä.

Keritsijä, nuori mies saapui tilalle maanantaina 9.5., ja hän aloitti villojen kerinnän lammas kerrallaan.
Homma näytti varsin sujuvalta, mies osasi käsitellä lampaita hyvin ja käännellä niitä eri puolille, että sai villat kerittyä lähes yhtenä levynä. Ja että lampaat pysyivät rauhallisina eivätkä rimpuilleet pahasti.

Minun tehtäväksi jäi lähinnä aina seuraavan lampaan noutaminen karsinasta käsittelyyn.

Mies oli käynyt pari kertaa kerintäkurssilla saamassa käytännön oppia. Kerintöjä hänellä oli takanaan suunnilleen toista tuhatta. Hän sanoi, että kokeneeksi keritsijäksi kuulemma lasketaan yli 10 000:n lampaan kerintäsuorituksen tehnyt, aika huikeata.

Alkuun homma sujui jouheasti, mutta koska villoja oli kaikilla varsin paksusti, kesti yhdentoista uuhen kerintä hieman vajaat neljä tuntia.

Jännä homma oli se, kun emouuhet olivat erillisissä karsinoissaan karitsoidensa kanssa, niin aina, kun emon otti käsittelyyn, alkoi kyseisen emon karitsoilla sellainen itkeminen emon perään. Karsinat ovat oikeastaan hevostallin pilttuita ja seinät niin korkeat, ettei niistä nähnyt käytävälle kerintäpaikalle.

Ja kun emo laitettiin takaisin karsinaan, niin karitsat olivat alkuun epäluuloisen näköisiä, että kukas se tuo on, kun emot näyttivät todella erilaisilta kerinnän jälkeen. Osa karitsoista meinasi jopa alkuun pelätä omaa emoaan, ennenkuin äänestä ja hajusta todennäköisesti tunnistivat oman emonsa.

Taas tuli opittua uutta asiaa, ihan mielenkiintoista.