Pääsiäislammasta

Kiirastorstaiaamuna menin navetalle tavalliseen tapaan ruokkimaan eläimiä. Heti ovelta kuulin, että joku lammas määki viimeisessä karsinassa. Navetan perällä on vierekkäin kaksi karsinaa ja toisessa on kolme pässiä ja toisessa neljä uuhta. Pässit ovat valkoinen, musta ja ruskea, joista olen vain valkoisen kuullut määkivän. Uuhista en yhdenkään.
Mutta tämä määkiminen oli jonkun uuhen, koska tunnistaisin kyllä pässin määkimisen, se kun kuulostaa äänenmurroksessa olevalta teiniltä.

Menin katsomaan, että mikähän siellä nyt on, kun ei koko talvena ole kukaan niistä määkinyt.
Ensimmäiseksi näin, että keskellä karsinaa oli jotain mustaa, luulin aluksi, että jompikumpi mustista uuhista oli alkanut pudottaa villaa, kuten niin moni muukin on pudotellut. Lampaita ei oltu keritty syksyllä, joten lämpö saa ne pudottamaan joskus villoja.
Ja sitten toinen mustista uuhista makasi takaseinän vieressä ja sen etupuolella oli jotain valkeaa.
Vähitellen valkeni, että ei hemmetti!! Onko tuo karistoinut??
Menin karsinaan ja totesin, että olihan se. Ja sitähän se uuhikin määki, jutteli pikku karitsalleen. Musta karitsa oli kylläkin jo kuollut, nostin sen ulkopuolelle ja sitten menin katsomaan, kuinka valkoinen karitsa voi. Vähän oli heikon oloinen ja unelias. Yhtään en osannut arvioida, että mihin aikaan oli tämä perhetapahtuma tapahtunut ja oliko tuokaan karitsa saanut yhtään emän maitoa. Heiveröisesti jaksoi välillä jaloilleen kuitenkin nousta.

Jatkoin muiden ruokinnat loppuun ja soitin sitten vuokraisännälle tapahtumasta. Hänkin vähän ihmetteli, että miten se oli voinut olla tiineenä, kun ei tiennyt uuhien olleen pässien kanssa edes tekemisissäkään. Jotenkin vaan oli. Ja ilmeisesti laitumella ennen syksyn navettaan tuloa.

Odotamme toki karitsoita, mutta neljälle muulle uuhelle, jotka loka-marraskuun vaihteessa olivat tarkoituksella samassa karsinassa sen taannoisen ison pässin kanssa. Niillä on laskettu aika suunnilleen huhtikuun puolivälissä.

Vuokraisäntä tulikin aamupäivällä käymään ja yhdessä yritimme saada pikkuista emän nisälle imemään. Kyllä oli vaikeaa. Eipä sitten auttanut kuin hakea sisältä tutilla varustettu nokkamuki ja alkaa lypsää uuhta ja sitten imettää karitsaa. Onnistuikin melko hyvin, vaikka olimme kaikki neljä ihan ensikertalaisia, uuhi, karitsa, isäntä ja minä, siis tässä lypsy- ja imetyshommassa.

Siirsimme muut kolme uuhta toiseen karsinaan, jossa oli kolme muuta uuhta, että nuori emo saisi olla rauhassa pikkukaritsan kanssa, eikä olisi kaikkien tallottavana.

Illan aikana kävimme pariin kertaan katsomassa, miten siellä voidaan. Hengissä oli, mutta kovin hyvää ennustetta ei voinut antaa.

Pitkäperjantain aamuna menin aamuruokinnalle ja totesin, että hengissä karitsa vielä oli. Kun sain ennen puolta päivää muita avuksi, niin kävimme oman perheen voimin lypsämässä uuhta ja antamassa tuttipulloruokintaa karitsalle. Välillä tuntui, että pikkuinen olisi jopa virkeämpi, mutta parin tunnin päästä taas aika unelias ja laiska ja veltto.

Iltapäivällä kävimme taas lypsyllä ja yritimme saada pikkuista syömään, mutta vähän heikkoa oli menekki. Yhtään emme osaa sanoa, oliko emä saanut ruokittua muina aikoina pikkuistaan.

Nyt vaan jännitämme, että kuinka pitkään pikkuinen jaksaa sinnitellä ja onko ruuan saaminen aina meistä hoitajista kiinni, lypsämisestä ja tuttipullosta.
Emäkin yrittää kyllä huolehtia siitä, mutta etusorkilla karitsan kuopiminen allensa näyttää hieman kovakouraiselta. Maailma on joskus kova paikka, jopa pikkuiselle karitsalle.