Että sellainen hiihtoreissu tänään.....

Lauantaiaamu, muutama aste pakkasta, aurinko paistaa täydeltä terältä, mitä mahtavin kevätpäivä, hiihtolatu kutsuu.

Ajoin autolla kylän entisen koulun pihaan, missä on tämän 14 kilometrin latulenkin alku- ja loppupiste. Sukset jalkaan ja ladulle kokeilemaan pitoa.

Ohhoh, olipas jäinen latu, lipsui heti alkuun eteen ja taakse. Sukset pois jalasta ja taskusta pitovoidepurkki esiin. Laitoin jonkun verran pikapitovoidetta suksien pohjiin ja uudelleen kokeilemaan toimivuutta. Edelleenkin oli vähän liukkaan oloinen, mutta tuntui jotenkin pitävän, eikun liikkeelle.

Jo alkumatkasta totesin, että on aika jäinen latu, joten pitovoide ei juurikaan auttanut asiaa. Pienikin vastainen alkoi tuntua hartioissa ja ojentajissa, kun joutui varaamaan käsille niin paljon vastaisessa maastossa.
Ja kun mäet jyrkkeni, niin joutui jo heti haarakäynnille, kun ei pitänyt sitten ollenkaan. Edellisellä kerralla pito oli juuri hyvä, saattoi hiihdellä tällaiset mäet ylös. Nyt ei saattanut. Huhhuh!

Latu oli muuten aika hyvässä kunnossa, mutta alkoi jo kevät vaikuttaa muutamiin kohtiin siten, että latua oli alkanut sulaa ja maa tulla näkyviin. Sehän ei ollut kivaa, kun eräässäkin mäessä se paljastui parhaassa vauhdissa. Mäki laskeutui metsästä pellolle ja metsän reunassa oli hieman sulanut kohta toisella ladulla. Yritin nostaa jalkaa, ettei töppää vauhti tykkänään, mutta niin vain horjahdin ja totesin, että kaatuminen tulee joka tapauksessa. Menin  jo valmiiksi kyljelleni ja aloin liukua kelkalla ajetun latu-uran pintaa viitisen metriä ennenkuin vauhti pysähtyi. Äijä ylös ja matka jatkui.

Puolessa matkassa alkoi jo tuntua siltä, että kunhan pääsen kotiin, niin sukset poikki ja lämmityskattilaan, niin olin väsynyt ja hikinen jo siihen astisesta urakasta.
Tiesin, että edessä oli reilun kilometrin nousu Susivuorelle, ennenkuin helpottavat laskuosuudet alkaa. Murhaa oli tuo nousu!
Ihan meni sunnuntaihiihdon puolelle. Siis lähes kävelyä sukset jalassa oli pakko mennä ja hetikin jyrkentyessä piti mennä haarakäynnille.

Tuolta se tuli...

...ja tuonne se meni...   kohti Susivuorta...

Reilun 8 kilometrin kohdalla mäki oli voitettu ja saatoin pitää lepotauon postilaatikolla ja kirjoittaa nimen vihkoon.

Edessä olisi pitemmän aikaa laskuosuuta ja sitten rauhallista ja tasaista pelto-osuutta. Ne sujuikin hyvin, parhaimmillaan laskussa nopeutta oli tuollaiset 30 km/h, joten kyllä suksi luisti, olis vaan pitänyt kanssa.

Loppumatka sujui jo hieman paremmin ja joutuisammin, kun niitä vastaisia ei enää niin ollut. Tasaisella pellolla saattoi lykkiä vuorotahtia ihan mallikkaasti.

Vielä viimeinen mutka Enonrannan kautta ja maali häämötti. Kun totesin, että tänään en pysty havittelemaan viikon takaista 1h 28min aikaani, saatoin jopa huilaamisen varjolla pysähtyä ottamaan muutaman kuvankin matkalla. Koulurakennuksen takana kulkee Enonjoki, missä majava rakentelee patojaan, siitäkin kuvan nappasin.

Loppujen lopuksi aikaa kului 1h 42min, joten ei silti ihan huonosti, ottaen huomioon muutamat voitelutauot ja parit valokuvauspysähdykset. Ilman niitä olisin silti saattanut päästä lähelle tuota parasta aikaani tuolla reitillä.

Suksia jalasta riisuessani horjahdin ja astuin suksen päälle huonosti. Niinhän siinä kävi, että side meni rikki, voivoi.

Hengissä kuitenkin selvisin ja en nyt silti suksia vielä uuniin poltettavaksi laita, mutta ehkä hiidot tälle keväälle jäävät nyt tähän. Pitänee opetella tuota voitelua hieman enemmän.